Kesän kuumin aika alkaa olla ohi myös täällä Costa Blanca Nortella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin heti laittamassa villapaitaa ja pitkiä kalsareita jalkaan (niin kuin Suomessa monet jo tekevät), eikä myöskään rantasandaalien ja aurinkovoiteen vaihtamista kumisaappaisiin ja sateenvarjoon. (Toivottavasti ei Suomessakaan ihan niin huonot ilmat ole. Eihän?)
Meille parille Valkean Marinan harjoittelijalle kesän kuumuuden taittuminen tarkoitti kauan suunniteltua ja odotettua vaellusreissua Sierra Heladan luonnonpuistoon. Nousimme sunnuntaiaamun viileydessä (+21°C) Albirin bussiin. Olisimme voineet myös kävellä Albiriin muutaman kilometrin, mutta päätimme säästää aikaa – ja voimiamme, joita molempia kyllä tarvittaisiin päivän alkaessa paahtaa parin tunnin päästä.
Minun ja Roosan mukaan oli tulossa myös paikallinen opas, jota odotimme bussipysäkillä katsoen vuorotellen kelloa ja katua, josta hänen olisi pitänyt tulla. Minuutit kuluivat, ja viimein tuli myös bussi. Hyppäsimme Roosan kanssa bussiin, ja kohta sain viestin: ”Olen kahden minuutin päästä siellä.” Olemme jo tottuneet espanjalaiseen aikakäsitykseen melko hyvin, ja melkein missä tahansa muussa tilanteessa emme olisi edes kurtistaneet kulmiamme pikku myöhästymiselle, mutta… bussi ei vain odota. Onneksi seuraava tuli jo 15 minuutin päästä, ja Albirissa odotellessamme katselimme paikallisten ja alueella asuvien eläkeläisten aamuvoimistelua rantabulevardin päässä.
 |
| Näkymät Sierra Heladalta pohjoiseen. Taustalla Calpe. |
Olen käynyt pari kertaa Sierra Heladan Luonnonpuiston laidassa olevalla majakalla lenkillä. Majakalle menee päällystetty reitti, jota pitkin on todella mahtava juosta tai kävellä. Maisemat ovat huikaisevat sekä Sierra Heladan vuorille että syvänsiniselle Välimerelle ja rannan kaupungeille. Kuitenkin mieleni on tehnyt enemmän ylös vuorille kuin vaikkapa kauas avomerelle purjehtimaan. Pohjanmaan poikaa kun ei useasti ole viety edes ruotsinlaivalle, Lappiin ruskavaelluksille kylläkin.
Luonnonpuiston portilta suuntasimme oppaamme johdolla kohti puiston korkeinta huippua. Saimme hien pintaan jo pelkästään katsomalla ensimmäistä nousua, joka olikin lähes tunnin mittainen. Onneksi saimme tarpoa sen lähes kokonaan varjossa, sillä vuoren päälle päästyämme lämpötila nousi jo yli kolmenkymmenen ja aurinko alkoi paahtaa suoraan muutenkin jo liekeissä olevia pohkeita. Että se niistä raikkaista syysaamuista…
 |
| Sierra Helada - "Jäätyneet vuoret" |
Vuorten päälle päästyämme sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun ryömimme vuorotellen kurkkaamaan vuoren harjalta avautuvia näkymiä. Vieläkin huimaa päässä, kun pelkästään muistelen niitä näkymiä – monta sataa metriä aivan pystysuoraa kallioseinämää ja pari purjevenettä ja kanoottia alhaalla merellä pieninä pisteinä. Huhhuh… Ei voi kuin ihmetellä ja ihastella luonnon monipuolisuutta ja kauneutta.
Sierra Helada, eli ”Jäätyneet Vuoret”, ovat saaneet nimensä erään hauskan tositapahtuman mukaan (ei siis mikään legenda!). Joskus reilu sata vuotta sitten eräs brittilaiva oli seilannut täydessä lastissa Välimerellä. Aluksen tähystäjä oli huomannut edessään valtavan jäävuoren (Sierra Helada on mereltä katsottuna erittäin vaalea), ja ilmeisesti Titanicin esimerkistä viisastuneina he käänsivät laivan vastakkaiseen suuntaan mahdollisimman nopeasti. Koko aluksen miehistö oli ilmeisesti nauttinut hieman merivettä väkevämpiä virvokkeita, ja kapteeni ohjasi laivan Altean satamaan. Paikalliset saivat hyvät naurut kuunnellessaan merimiesten tarinaa, ja tuon jälkeen aluetta on kutsuttu ”Jäätyneiksi Vuoriksi”.
Reilun kolmen tunnin vuorivaelluksemme päätteeksi joimme kylmät Fantat sekä pulahdimme Benidormissa viilentävään mereen. Ne oli totisesti ansaittuja, samoin kuin ruokailu vanhassa kaupungissa. Kannustimme paikallisten kanssa Alonsoa F1:ssä ennen kotiinlähtöä. Bussikuskimme taisi olla vielä formuloiden huumassa, sillä emme bussin kurvaillessa saaneet torkahdettua yrityksistä huolimatta, vaikka olimme aivan reporankoina reissun jälkeen.
-Juho-
 |
| Melkein perillä Benidormissa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti