maanantai 9. heinäkuuta 2012

Motoristit Euroopan halki Espanjaan


On lauantai. Toinen päivä kesäkuuta 2012 Helsingin, Vuosaaren satamassa. Pariskunta, Eero ja Eija Kilpiäinen, on päättänyt toteuttaa unelmansa ja ajelevat moottoripyörät matkaan varustettuina laivaan. Kahden päivän päästä, maanantai aamuna, Saksan Rostockista,he lähtisivät ajamaan Euroopan halki Espanjaan, Albirissa sijaitsevaan asuntoonsa.

Matkaan lähdetään täysin ummikkoina, tulevaa innolla odottaen. Eija on noussut oman moottoripyörän selkään ensimmäistä kertaa vasta 5 vuotta sitten. Mutta kun asunto ostettiin Espanjasta, he päättivät, että tänne ajetaan moottoripyörillä vielä jonain päivänä. Kunnioitettava haave, sillä kummallakaan heistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ulkomailla ajamisesta.
  
Laiva saapuu Rostockiin aamulla  4.kesäkuuta. Ajoetapit on suunniteltu etukäteen varaamalla hotellit – vain yksi yösija valitaan tienpäällä ollessa. Edessä on 5 päivää ajamista. Matkaan lähdetään siis Saksan halki kauniiden maisemien ympäröimänä, myös liikenne sujuu kuin rasvattu. Ensimmäinen etappi päättyy Erfurtiin ja neljäntenä matkapäivänä yövytään Freiburgissa, lähellä Saksan ja Ranskan rajaa.

Viidentenä matkapäivänä vaihdetaan maata ensimmäistä kertaa. Euroopassa ajellessa se sujuu vaivattomasti. Eero ja Eija saapuvat Ranskan Valenceen. Säät ovat olleet suosiolliset koko matkan ajan eikä ajopäiviä ole edessä enää kuin kaksi. Kuudentena päivänä on päätetty ajaa pisin yhtäjaksoinen matka aina Espanjan Tarragonaan asti. Ranska on siis nähty yhdessä päivässä!

Kun moottoripyörät sammutetaan Tarragonassa hotellin pihassa, on matkaa kertynyt yhdelle päivälle 630 kilometriä. Matkanteko tuntuu kuitenkin vain hienolta; pyörien perässä hulmuaville Suomen lipuille näytetään autoista vain peukkua ja hymy hiipii pariskunnan huulille.

Seitsemäntenä matkapäivänä on siis loppukirin aika. Ollaanhan sitä jo Espanjan puolella. Matkaa on edessä 400 kilometriä, sitten oltaisiin omalla asunnolla Albirissa. Loppumatka sujuu vaivattomasti. Silmissä siintää jo tuttu taloyhtiön portti – perillä ollaan! Nyt on helppo hymyillä. Yksi unelma on saavutettu ja siitä jää kerrottavaa vielä pitkäksi aikaa.


Jos haluat kuulla omakohtaista kokemusta reissusta tai vinkkejä matkanteosta Euroopan halki, ota yhteyttä:
eerokilpianen@suomi24.fi

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Eläminen Alteassa perheellisenä


Minä ja avopuolisoni olimme molemmat irtioton tarpeessa. Eräänä talvipäivänä pohdimme erilaisia vaihtoehtoja ja olin jo kauan haaveillut ulkomaille muuttamisesta. Tulimme sitten siihen päätökseen, että lähdemme ulkomaille, joten hain työharjoitteluun tänne Espanjan Alteaan. Perheellisenä Espanja tuntui turvalliselta vaihtoehdolta ja sen lisäksi oli kova halu oppia Espanjan kieltä.

Toukokuun alussa saavuimme sitten tänne idylliseen Alteaan. Kaupunki on ihanan rauhallinen ja erittäin kaunis. Ihmiset ovat iloisia ja erittäin  ystävällisiä. Aurinko paistaa ja lämmintä riittää. Erittäin kuumina päivinä Välimeri viilentää mukavasti. Positiivinen ilmapiiri on erittäin tarttuva, sillä huonoja päiviä ei tunnu olevan lainkaan. Arki täällä on hyvinkin erilaista kuin Suomessa, osittain se johtuu varmaan siitä, että toinen meistä on kotona lapsen kanssa. Minulle Espanjan arki tuntuu jollain tavalla lomailun ja arjen välimuodolta. 

Käymme perheen kanssa leikkipuistossa lähes joka päivä, siellä ihmisiä riittää. Espanjalaiset perheet kokoontuvat usein leikkipuistoon syömään ja viettämään aikaa toistensa kanssa. Sitä aikaa kuluu usein tuntikaupalla. Espanjalaiset arvostavat perhettään ihan eri tavalla kun me suomalaiset, sitä ihailen suuresti. 

Tänne tullessani oli pieni huoli tyttären sopeutumisesta, kun hän ei kerran kieltä osaa, mutta olemme huomanneet että elekielellä pääsee pitkälle ja päivittäin kuulee uusia espanjankielisiä sanoja. Arkipäivät kuluu useinmiten rannalla, puistossa tai keskustassa pyöriskellen. Viikonloppuisin teemme usein retken lähiseudulle kun kerran TRAM:illa pääsee niin vaivattomasti liikkeelle. Tulevana viikonloppuna olisi suunnitelmissa lähteä Benidormin vesipuistoon. Viihdymme täällä tosi hyvin ja suosittelen Alteaa myös lapsiperheille!

Alexandra

torstai 31. toukokuuta 2012

TAPAS – pala Espanjan aitoa ruokakulttuuria


Ravintolat alkavat täyttyä ihmisistä, kun kellon viisarit kiipeävät kello kahteen. Espanjassa on alkanut siesta, ja ihmiset kerääntyvät pöytien ympärille nauttimaan ruoasta sekä hyvästä seurasta. Ruokaa ei kuitenkaan tarjoillakaan erikseen jokaiselle ihmiselle vaan pöytä täyttyy pienistä lautasista ja kulhoista. Kädet ojentuvat kohti maukkaita suupaloja, joita keräillään omalle lautaselle ja samalla puheensorina käy yhä vilkkaampana seurueen keskuudessa. 


Näitä pieniä kulhoja pöydän keskellä kutsutaan tapaksiksi. Tapakset kuvaavat erinomaisesti espanjalaista letkeätä ruokakulttuuria; pöydän ympärille kerääntymisessä on sosiaalisuus yhtä tärkeää – ellei jopa tärkempää – kuin itse ruoka. Tapaksista tosin aistii, että espanjalaiset osaavat kunnioittaa myös hyvää ruokaa. Toinen toistaan erilaisemmat maut pirskahtelevat suussa ja niitä tasapainottamaan tarjotaan vaaleaa leipää. 


Monet varmasti pohtivat, mitkä ovat niitä tyypillisimpiä tapaksia Espanjassa. Espanjassa tapaksia on kuitenkin yhtä paljon kun on kyliä, kaupunkeja ja alueita. Tapasten valmistamisessa kunnioitetaan alueelle tyypillisiä raaka-aineita. Tämä tuo suuren rikkauden ja vaihtelun tapasten makuun ja sen takia tapaksia kannattaakin nauttia ympäri Espanjaan, sillä ne eivät koskaan ole samanlaisia. On kuitenkin olemassa muutamia tyypillisiä tapas pöytään kannettavia ruokia, joita pääsee nauttimaan Espanjan joka kolkassa. Niimpä tulet varmasti törmäämään serranon kinkkuun sekä manchego-juustoon – noihin Espanjan ylpeyksiin, sekä todella maukkaisiin oliiveihin, joiden maku ei millään tavalla muistuta Suomessa myytäviä purkki-oliiveja.

Ulkomaalaisen näkokulmasta tapakset ovat erinomainen mahdollisuus maistella Espanjan ruokakulttuurin monenlaisia makuja yhdellä aterialla. Ennakkoluuloton keräilee jokaisesta pienestä kulhosta maistiaisia lautaselleen eikä kysy mitä ne ovat, sillä kysyvällä saattaa jäädä jotain maistamatta. Mahalaukku tai kalmarin sukuinen mustekala voi kääntää ojentumassa olevan käden suunnan aivan toisaalle. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tuo kalamarin sukuinen mustekala näytti makkarakastikkeelta ja maistui erittäin hyvältä! Vaivaudu siis kysymään vasta kun olet maistanut – muuten voit menettää palan maukasta Espanjalaista ruokakulttuuria. 

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Nautiskellen lamamaassa!

Vietettyäni jälleen kerran upean viikonlopun meren äärellä +24 ºC lämmössä, Välimeren keittiön antimista ja leppoisan ihanasta ilmapiiristä nautiskellen, olen miettinyt, että Alteassa voisi kuvata dokumentin Espanjan lamasta. Nimittäin ulkopuolisena sitä lamapeikkoa ei siis kertakaikkiaan huomaa! Kadut ovat puhtaita, roskan roskaa ei näy missään, palvelu pelaa, olo on turvallinen, espanjalaiset pelaavat lapsiensa kanssa pallopelejä rannalla ja ulkomaalaiset uivat Välimeressä (espanjalaisillehan tällaiset huhtikuun lämpötilat ovat vielä täyttä talvea). Ravintoloissa on väkeä, hotelleissa turisteja ja espanjalaisilla hymy herkässä. Missä siis ne kaikki tv-ruudun protestoijat, lakkoon menijät, se suunnaton kärsimys ja kurjuus, jota Suomessa meille tuputetaan ikään kuin totuutena Espanjan tilanteesta? Miksi sitten Altea on siistimpi kuin suurin osa Keski-Euroopan kaupungeista (ja mitä luultavammin myös turvallisempi), miksi espanjalaiset eivät ole jo kaikki lukkiutuneet neljän seinän sisälle pitäen sisällään talonsa avaimia siltä varalta, että pankin vasara heilahtaa? Tai miten ylipäänsä on mahdollista, että ympäristö näyttää keskivertoa eurooppalaista ympäristöä huomattavasti vauraammalta ja ihmiset onnellisemmilta, jos maassa on kerran se kuuluisa 50 % nuorisotyöttömyyskin?

Meidän suomalaisten on hankala ymmärtää, miksi totuus voi näyttää niin erilaiselta Alteassa, kuin meidän omissa tiedotusvälineissä annettuna kuvana. Espanjaa, sen kieltä ja kulttuuria tuntemalla voi kuitenkin ymmärtää miksi totuus ei olekaan sellainen, kuin me voisimme sen kuvitella routaisessa kotimaassamme. Ensinnäkin, Espanja on hyvin jyrkkä luokkayhteiskunta, jolloin alueelliset erot ovat valtavia. Toiseksi, suomalaiset tuntevat useimmiten Espanjaa kovin vähän. Eli yleensä vain massarakennetut (ja siten massa- ja moniongelmaiset) turismi- ja loma-asuntokeskittymät, joista varmasti saakin aikaiseksi hyvinkin rankkoja kuvauksia. Ne eivät kuitenkaan edusta Espanjasta kuin pientä osaa. Kolmanneksi, Espanjassa hyvinvointi nojaa pitkälti perheisiin. Vieläkään ei monessa perheessä ole koittanut se aika, kun aikuisikään ehtineiden lapsien pitäisi alkaa oikeasti edes etsimään töitä. Espanjassa on ihan normaalia, että 30-40-vuotiaitakin vielä elätetään, ainakin osittain, perheen toimesta. Ja kun nuoremmat ikäpolvet ovat nyt koulutetumpia (ainakin paperilla) kuin aikaisemmat, niin ei täällä sitten ”hantti”hommiin mennäkään. Ellei ole aivan pakko. Ja se pakko on kyllä harvinaisen pienellä määrällä tuntemistani espanjalaisista.  Siten siis työnhakukin voi olla vähemmän intensiivistä kuin meillä pohjoisessa. Asian voi todeta jokainen yrittäjyyttä Espanjassa harjoittanut! Neljännekseen, Espanjan kansantaloudesta huomattava osuus toimii varjotaloudessa. Joidenkin ekonomistien arvioiden mukaan jopa kolmannes. Työttömyysluvut eivät siten ole välttämättä aina ihan samaa luokkaa luotettavuudeltaan kuin Suomen Tilastokeskuksen. Viidennekseen, espanjalaiset eivät vaivu maanrakoon, juo itseään hengiltä surkeuteensa tai kulje pää riipuksissa. Täällä osataan nauttia elämästä ja sen pienistä iloista! Iloa on vaikkapa tuoreena pyydystetty kala Altean lahdelta, playalla juoksevat lapset, sunnuntai-paella, jalkapallo-ottelun (erittäin tärkeä J) seuraaminen tai vain yleinen asioiden kommentoiminen naapureiden, ystävien ja vastaantulevien kanssa.

Espanjaan, ja varsinkin Alteaan ja koko alueellemme, voi tulla seuraamaan tätä jyrkkää lamaa! Voi laittaa aurinkolasit silmille, antaa kasvojen päivettyä Välimeren auringossa, antaa suolaisen meriveden hoitaa iho- ja muita terveysongelmia, hengittää terveellisen mikroilmaston puhdasta ilmaa keuhkot täyteen ja huokaista rentona: tässä lamamaassa on asiat aika hyvin ollakseen lamamaa!

torstai 29. maaliskuuta 2012

Elämää Paseo Marítimolla




Aamu sarastaa ja aurinko paistaa jo kirkkaasti. On sunnuntaiaamu ja istumme parvekkeellamme, jolta on suorat näkymät Altean rantakadulle, Paseo Marítimolle sekä kirkkaan sinisenä siintävälle Välimerelle. Tilavalla, lasitetulla parvekkeellamme on pöytäryhmä tuoleineen, joten nautimme perinteiseen tapaamme viikonloppuaamiaisen rantakadun elämää seuraten ja auringon lämmöstä nauttien.  Puolen päivän aikaan katu on täynnä elämää. Paseo Marítimon kuppiloiden terassit alkavat täyttyä ihmisistä, jotka keskustelevat ja nauravat äänekkäästi espanjalaisille ominaiseen tyyliin. Lenkkeilijöitä kulkee jatkuvasti parvekkeemme ohi, toiset reippaasti juosten, toiset rauhallisesti perheen kanssa kävellen. Myös pyöräijöitä ja rullaluistelijoita näkyy useita. Rannallakin on vilinää, lapset leikkivät kiipeilytelineissä ja muutamat rohkeat ovat jopa uskaltautuneet ottamaan aurinkoa bikineissään. Ilmapiiri on positiivinen ja eloisa, mutta silti mukavan seesteinen. 

Altean Paseo Marítimo tarjoaa jokaiselle jotakin. Paseon varrelta löytyy useita erilaisia kuppiloita ja ravintoloita, mm. kreikkalaista, kiinalaista, drinkkibaareja, jäätelöbaareja.. Lista on loputon! Myös monia muita palveluita, kuten elintarvike- ja vaateliikkeitä sekä kuntosali sijaitsee Marítimolla. Paseo on todella kaunis ja viihtyisä palmuineen, penkkeineen ja siistin olemuksensa vuoksi; roskia ei näy lainkaan. Vaikka Marítimon parkkipaikat ovat luksusautoja täynnä, ei liikenne paseolla ole liian hektistä vaan niin autot, lenkkeilijät kuin ruokailijatkin ovat kaikki sulassa harmoniassa keskenään. Paseo on todella hurmaava jo näin alkukesästä, joten voin vain kuvitella sen upeuden  keskikesällä!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Talouskriisin vaikutukset Alteassa

Altean rauhalliset kadut
Ensin Suomessa kauhisteltiin Kreikan heikkoa taloustilannetta, sittemmin kauhistelun kohteeksi päätyi myös Espanja. Espanjan huimat työttömyyslukemat, yli 23% koko työvoimasta ja 50% nuorista, kuulostavat pahoilta ja antavat olettaa maan olevan todellisen sekasorron vallassa. Asuessani Madridissa syyskuusta 2011 helmikuuhun 2012 asti, pääsin näkemään korkeiden työttömyyslukujen uhrit ja seuraukset; kaduilla oli paljon kerjäläisiä ja kodittomia, alkoholismi sekä taskuvarkaudet ja muu rikollisuus olivat lisääntyneet. Myös mielenosoituksia oli usein ja ilmapiirin sytytysherkkyyden pystyi aistimaan asuntojen parvekkeilla olevista, talouskriisiin kantaaottavista banderolleista sekä lukuisista kaduilla päivystävistä poliisipartioista. Tosin kansalaiset eivät kuitenkaan tuhoa paikkoja tai lietso yleistä sekasortoa, kuten Kreikassa.


Täällä Alteassa asiat ovat kuitenkin toisin. Kaduilla en ole nähnyt kerjäläisiä ja kodittomia kertaakaan. Myöskään yhteiskunnasta syrjäytyneitä alkoholisteja en ole nähnyt kertaakaan makaamassa Altean upean rantabulevardin penkeillä. Taskuvarkauksien ja muun rikollisuuden kohteeksi joutumista en täällä koe pelkääväni. Uhkaa mielenosoituksista ei ole ja satunnaiset poliisipartiot ajelevat Altean kaduilla rauhakseen tai istuskelevat paikallisessa baarissa, Altea Parkissa. Koen täällä oleskelun jopa rauhallisemmaksi ja miellyttävämmäksi kuin rakkaassa kotimaassani Suomessa, jossa esimerkiksi alkoholismi kukoistaa sekä kaduilla makaavien syrjäytyneiden muodossa että korkeina väkivallan lukuina.


Meitä kiinteistövälitystoimistona tietenkin kiinnostaa taloustilanteen vaikutus asuntomarkkinoihin. Esimerkiksi Alicantesta noin 50 kilometriä etelään sijaitsevassa, tiheään rakennetulla Vega Bajan alueella, jossa sijaitsevat mm. Torreviejan, Orihuelan, Guardamarin ja Rojaleksen turisiasuntoalueet on rakennettu lähinnä brittituristeille, jolloin Iso-Britannian talouskriisi on vaikuttanut lamauttavasti näihin alueisiin. Hyvätuloiset espanjalaiset, eli ne jotka talouskriisinkin aikana ostavat loma-asuntoja, eivät mielellään näille alueille mene siistin ilmeen puuttumisen ja personattomuuden vuoksi. Kyseisillä alueilla asuntojen arvo on romahtanut pohjalukemiin. Tästä ei kuitenkaan ole huolta täällä Costa Blanca Nortella Alteassa, jossa rakentaminen on tapahtunut maltillisesti ja tälläkin hetkellä on voimassa useita rakennuskieltoja, jotka edesauttavat asuntojen arvon sekä korkean laadun ylläpysymistä. Alteaan heikko taloustilanne ei siis ole päässyt vaikuttamaan kuten moniin muihin espanjalaiskaupunkeihin useilla yhteiskunnan osa-alueilla.


perjantai 17. helmikuuta 2012

Tunnelmia Alteasta keskeltä Espanjan talvea

Tammikuista auringonpaistetta Altean rannalla.
Opiskeluaikani Espanjassa, Alicantessa, viime lukukautena oli ehdottomasti elämäni paras syksy/talvi tähän asti! Opiskeluni loppuivat ennen joulua, joten palasin jouluksi takaisin kotiin. Suomi ja lumeton joulu tuntuivat melko synkältä ja pimeältä sekä aikakin kului todella hitaasti, sillä Espanjassa olin tottunut ainaiseen auringon valoon sekä riehakkeeseen menoon. Joulun pitkinä pyhinä työharjoittelupaikkoja etsiessäni löysin paikan Espanjan Altesta, joka on vain noin tunnin päässä Alicantesta. Totesin etten ollut vielä valmis luopumaan Espanjan auringosta ja päätin palata takaisin.


Matkustin tammikuun loppu-puolella Espanjan Alteaan. Ensimmäinen päivä oli todella lämmin; tummat farkut ja musta takki olivat aivan liikaa. Osa ihmisistä kulki jopa vain t-paidassa ja shortseissa, mikä tuntui uskomattomalta sillä olihan tammikuu. Kauhistuinkn, että olin ottanut aivan vääränlaisia, liikaa lämpimiä vaatteita mukaan, sillä kesävaatteet jätin Suomeen lentoyhtiön tiukkojen kilorajoitusten vuoksi. Mutta kylmyys yllättikin jo ensimmäisenä yönä. Auringon laskiessa ja illan pimetessä mittari laskee lähelle nollaa. Monissa Espanjan taloissa ei ole lainkaan lämmitystä, joten sisälämpötila on lähes sama kuin ulkolämpötila. Tosin alueelta löytyy myös paljon uusia, nykyaikaisia asuntoja, joissa on hyvät lämmityslaitteet. Onneksi heti seuraavana päivänä sain kämppäkaveriltani pienen lämpöpuhaltimen, joten nyt tarkenen nukkua yöni neljän viltin alla villasukat jalassa ja kaulahuivi kaulassa. Tämä talvi on ollut kuulemma kylmin talvi Alteassa 10 vuoteen. Kylmyys ei minua kuitenkaan haittaa, sillä tiedän että kevät on jo ovella ja kesä tulee pikemmin kuin luulenkaan!

Suomessa kohua aiheuttaneet presidentinvaalit oli puheenaiheena täälläkin, joten päätimme käydä suorittamassa kansalaisvelvollisuutemme eli äänestämässä Suomelle uutta presidenttiä. Ennakkoäänestyspaikkana toimi paikallinen baari/ravintola Torreviejassa, joka on noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Alteasta. Paikalle oltiin järjestetty vaalikopit ja paljon suomalaisia virkailijoita. Nyt on sitten ulkomailta äänestäminenkin koettu, jännä kokemus! Tosin Torreviejasta en kovin hyvää vaikutelmaa saanut, paikka muistuttikin minusta lähinnä läsähtäneeltä pannukakulta; perä toisensa jälkeen matalia, toisiaan muistuttavia, samanlaisia, kellertäviä ja rusehtavia taloja, hoitamattomia istutuksia sekä epäsiistejä katuja.

Ensivaikutelma Alteasta on aivan toisenlainen; ihastuttava, kaunis, viehättävän vihreä ja rauhallinen. Alicanten railakas opiskelijaelämä oli lystiä niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt ollessani työelämässa ei jokapäiväisiä bailuja kaipaa. Viikonlopuksi voi lähteä Benidormiin, joka on aivan Altean vieressä, jos kaipaa menoa ja vilskettä. Alteastakin löytyy lukuisia hyviä ravintoloita sekä monia pieniä baareja, joissa voi käydä herkuttelemassa ja istumassa iltaa. Alicantessa oleva Santa Barbaran linna on rakennuttu korkealle kukkulalle, josta voi nähdä kauas merelle sekä yli Alicanten kaupungin. Altean vanhakaupunki ei ole aivan niin korkealla, mutta näkymä vuorille sekä merelle on ehdottomasti kauniimpi. Lisäksi Alteassa voi tuntea todellisen, aidon Espanjalaisen tunnelman valkoisten talojen pikku kujia kävellessä.  Myös Altean rantabulevardi eli Paseo Marítimo lukuisine ravintoloineen tuntuu viihtyisämmälta kuin Alicanten rannan tuntumassa kulkeva kävelykatu. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joten pikkukylä tuntuu paljon kotoisammalta kuin suuri kaupunki,  vaikka Alicante onkin Espanjan skaalassa melko pieni. Täällä Alteassa voisin vain kävellä tunti kaupalla ympäri kylää ja nauttia auringosta ja merestä sekä ikuistaa ne kuviksi, jotta voin vanhempana muistella toivottavasti elämäni parasta kevättä/kesää Espanjassa!


-Laura -

maanantai 23. tammikuuta 2012

Ihana, terveellinen ja aika karppi Välimeren ruokavalio

Olen seurannut suurella mielenkiinnolla Suomessa käytävää karppikeskustelua. Joskus olen miettinytkin kotimaassa käydessäni, että miten kansakunta voi ylipäänsä pysyä hengissä. Lääkkeet ja huippulääketiede auttavat siinä tietenkin. Mutta monesti selkäpiitä karmii, kun marketissa seuraa ihmisten kärryihin lentävän sipsipussien, pakastepizzojen, vakuumipakattujen eineksien ja muun äärimmilleen prosessoitujen elintarvikkeiden lukemattoman määrän. Ravintoaineet niissä vakuumipakkauksissa tuskin ovat huippuluokkaa. Espanjasta ja muista maista tuodut vihannekset ja hedelmätkin maistuvat monesti pelkälle kontille. Kauppaketjut ostavat Espanjastakin halvimmat ja huonoimmat vihannekset, jotka sitten heitetään kontteihin kypsymään - ilman sitä meidän Välimerellä asuvien loputonta luonnonvaraa eli aurinkoa!

Siksi nykyinen karppikeskustelu tuleekin todella tarpeeseen: ei ole varmasti sattumaa, että  laihdutustuotteiden, light-höttöjen ja low calories-maiden ihmiset ovat planeettamme ylipainoisimpia. Espanjalainen Señora ei heittele marketissä ostokoriin kumimaisia light-juustoja tai margariinejä, vaan aitoa ruokaa. Maukkaat vihannekset muodostavat ruokavalion perustan. Lisäksi nautitaan laadukasta kalaa, lihaa ja äyriäisiä. Meillä Alteassa kalat ovat tuoreita, omalta Altean lahdelta pyydystettyjä kaloja. Lahdellamme uivat delfiinitkin ja meillä kasvaa todella harvinaisia levälajeja johtuen vesistöjen puhtaudesta.

Tästä kaikesta johtuen espanjalaiset elävätkin tilastollisesti pidempään kuin suomalaiset ja vanhuus on monesti huomattavasti laadukkaampi ja terveempi. Ilmasto sekä prosessoimaton kasvisperusteinen ruokavalio tekee todellakin myös vanhuksien habituksesta hyvin toisenlaisen kuin muuten äärimmilleen kehittyneessä ja edistyneessä Skandinaviassa.

Espanjassa on todella helppo elää terveellisesti ja harjoittaa vähähiilihydraattista ruokavaliota. Alteassakin voi paikallisen tuotannon vihannekset ja hedelmät noutaa tiistaisin vihannestorilta ja tuoreet kalat, lihat ja äyriäiset löytyvät kauppahalleista. Vihanneksista oppii tekemään aivan uskomattoman maukkaita keittoja, soseita, laatikoita ja salaatteja. Alueen gourmet-ravintoloista tai vaihtoehtoisesti perinteisistä tapas-baareista voi hakea innoitusta ja uusia ideoita Välimeren loputtoman rikkaan keittiön salaisuuksien löytämiseen. Ei siis kannata missään nimessä tukeutua turistipizzerioiden antiin, vaan lähteä seikkailuun Espanjan ruokamaailmaan!