Ridin' a horse

Otamme Roosan kanssa Raketiksi kutsumamme auton tallista ja suuntaamme kohti jylhien vuorien syleilyssä olevaa suurta luksustallia, jossa majailee lähes sata Valencian provinssin uljainta nelijalkaista. Mielessäni on Venäjän edellisen presidentin, ”macho-Putinin”, lehdistölle antamat kesälomakuvat vuoden-parin takaa, jossa hän ratsasti korkealla vuoristossa ilman paitaa (Putin mtv3.fi :ssä). Ylläni on cooli hihaton paita ja rennot shortsit, silmilläni tummat aurinkolasit. Heti tallille päästyämme aion ottaa hevosen tallista, hypätä satulaan ja karautan appelsiini- ja viinitarhojen läpi kohti vuoria, joilta palaamme auringon viime säteiden valaistessa polkua. En ole ratsastanut aiemmin kuin kerran pikkupoikana kotikylän markkinoilla, jossa pääsin leppoisan shetlanninponin kyytiin, mutta olen lukenut kaikki Tex Willerit ainakin vuodesta 1980, joten tiedän kyllä, miten hevosia käsitellään.

Parkkeeraamme Raketin puolivarjoisaan paikkaan ja suuntaamme kohti ”Akun” pilttuuta. Aku, eli Aguardiente, on yksi Espanjan mahtavimmista eläimistä. Se on vasta 7-vuotias ori, josta on tuleva vähintään kansallisen tason kenttäratsastushuippu, ehkä jopa kansainvälisenkin. Kuulema, jos Aku olisi Suomessa, niin se olisi ehdottomasti Suomen kolmen parhaan hevosen joukossa, vaikka se onkin vielä teini-ikäinen, ja koulutus on vasta aluillaan. Hevosen rodusta en osaa sanoa, mutta tämä on kyllä aivan toista maata kuin lauhkeat suomenhevoset. Aku on tulta ja tappuraa - kuusisataa kiloa dynamiittia. Se on kuin voimainsa tunnossa oleva nuorimies. Väriltään se on mustapilkkuinen ja harmaa, mutta kuulemma iän karttuessa sen harmaa väri vaalenee, ja pilkut häviävät niin, että siitä saattaa tulla jopa aivan valkoinen. Samanlainen, jota Napoleonkin ratsasti.

Kun lähestymme Akun pilttuuta, se huomaa tutun hahmon ja alkaa levottomana liikehtiä ympäriinsä ja tömistellä jalkojaan – taitaa kaivata jo kovasti ulos. Roosa aukaisee oven, jolloin Aku meinaa heti tunkea ulos, mutta Roosa vain työntää kaverin kauemmaksi, jotta saa laitettua oven kiinni. Itse otan huomaamattoman puolikkaan askeleen taaksepäin. Paitakin pysyy vielä päällä…

Aguardiente

Ensiksi Roosa taluttaa Akun pihan poikki ratsastusvälinevaraston viereen harjattavaksi ja satuloitavaksi. Kun  Roosa hakee sisältä jotain, jään taputtelemaan upeaa eläintä. Kärpäset meinaavat kiusata Aguardientea, ja se huitoo niitä kauemmaksi päällään tai jaloillaan. Silloin aina otan varovasti turvavälin. Eihän noista isoista eläimistä voi koskaan tietää… Yht’äkkiä hevonen säpsähtää kuin sähköiskun saanut ja alkaa tempoa itseään irti seinästä. Riimu pamahtaa poikki. Ei tainnut olla pelkkiä kärpäsiä ilmassa. Roosa tulee katsomaan ja sanoo: ”Pidäpä tuosta kiinni, haen sisältä uuden”. Mietin, että mitähän minä pystyn tekemään, jos hevonen päättää lähteä kauemmaksi ampiaisesta, mutta onneksi Roosa tulee jo takaisin.

Käymme kävelemässä maastossa, jotta Aguardienten lihakset lämpenevät vähän. Kävelen itse viisi metriä perässä, kun Roosa ratsastaa – varmuuden vuoksi. Maisemat ovat mahtavat. Kävelemme kapeaa hiekkatietä pitkin kauniiden appelsiini-, viinirypäle- ja manteliviljelmien keskellä. En voi olla ihastelematta luonnon kauneutta – ja Aguardienten komeaa olemusta. Yhden mutkan jälkeen Roosa sanoo, että Aguardiente yrittää aina hidastella siinä samassa kohdassa, koska on joskus saanut siinä maahan pudonneen appelsiinin hevosen omistajalta. Itse en huomaa mitään erityistä. Ihailen vain hevosen käyntiä. Aku näyttää muutenkin olevan melko rauhallinen ja hyväkäytöksinen. Taisi olla alussa vain innoissaan lenkille lähdöstä. Roosa oli kuulemma viikko sitten joutunut näyttämään hevoselle, kuka on kuka, ja kumpi määrää.

Roosa ja Aku maastossa, ja minä hieman perässä
- just in case.

Seuraavan puolen tunnin ajan seuraan kentällä aidan takana, kun Roosa treenaa Aguardientea. Puolituntisen jälkeen kävelemme rauhallisesti takaisin tallin yhteydessä toimivan hienon ravintolan ohitse. Terassilla istuvien katseet kääntyvät uljasta hevosta kohti, ja lapset juoksevat aidan taakse katsomaan. Kiihdytän vauhtiani ja kävelen loppumatkan hevosen edellä kuin omistaja ikään.

Nyt tuosta ratsastusreissusta on jo useampi päivä. Ei taida olla minun juttu… Saa Roosa ja muut hevostytöt touhuta tallilla. Minulle ei nimittäin riitä pelkästään yksi hevosvoima. Huomenna heti aamulla herätessäni laitan uudet Ray Ban Aviatorit päähän ja suuntaan kohti Alicanten lentokenttää Raketilla!

-Juho-